Ohita navigaatio

Yksityiset ammatilliset oppilaitokset siirtyvät vuosityöaikaan

 OAJ ja Sivistystyönantajat ovat päässeet neuvottelutulokseen yksityisten ammatillisten oppilaitosten uudesta työaikamallista. Neuvottelutulos koskee yli 1 200 ammatillista opettajaa noin 30 oppilaitoksessa.

OAJ ja Sivistystyönantajat ovat päässeet neuvottelutulokseen yksityisten ammatillisten oppilaitosten uudesta työaikamallista. Se merkitsee opetushenkilöstön siirtymistä vuosityöaikaan elokuusta 2019 lähtien. Siirtymäaikaa on syksyyn 2023, ja päätöksen siirtymisajankohdasta tekee koulutuksen järjestäjä.

Neuvottelutulos koskee yli 1 200 ammatillista opettajaa yksityisissä oppilaitoksissa. Noin 30 oppilaitoksen kirjo on suuri. Joukossa on puhtaasti yksialaisia ammattioppilaitoksia, kuten sosiaali- ja terveysalan oppilaitoksia ja kauppaoppilaitoksia ja toisaalta kaikkea ammatillista koulutusta tarjoavia oppilaitoksia.

Kokoaikaisen opettajan vuosittainen työaika on 1 500 tuntia ja työnantaja voi määrätä työtä opettajalle 1 700 tuntiin saakka. Välillä 1 500–1 700 tuntia työ korvataan tunti tunnista. 1 700 tunnin ylitys edellyttää sopimusta opettajan kanssa, ja tällöin tuntipalkkaa korotetaan 50 prosentilla.
Vähintään 25 prosentin osalta opettaja saa itse määrätä työn tekemisen ajan ja paikan. Yksityisen opetusalan työehtosopimuksessa tätä kutsutaan vastuutyöksi. Tämä on tyypillisesti esimerkiksi opetuksen suunnittelua ja jälkitöitä, mutta se voi olla monenlaista muutakin työtä, jota ei tarvitse tehdä koululla, OAJ:n neuvottelupäällikkö Eila Urpilainen tarkentaa.

Opettajan palkkaan kertyy yhä kokemuslisiä, mutta korotusprosentteihin tulee muutoksia. Opettajien palkkataulukoita muutettiin samalla niin, että aiemman kuuden asemesta niitä on nyt neljä.  Vastaava muutos on tehty kunnallisissa ammatillisissa oppilaitoksissa jo aiemmin.

Vapaata kaikille 12 viikkoa

Vapaajaksoja uusi sopimus turvaa yhteensä 12, ja näistä 6–8 viikkoa on sijoitettava touko-syyskuulle.

– Kesäaikaan sijoittuvaa vapaata saattaa olla vähemmän, mihin opettaja on tottunut, mutta vastaavasti lisävapaata on luvassa muina ajankohtina. Tällä muutoksella vastataan ammatilliseen reformiin, jonka yhtenä perusajatuksena oli lisätä kesäopiskelua. Opettajan vapaajaksojen määrä vastaa nykyisiä opettajan vapaita. OAJ:n hallitus oli asettanut tavoitteeksi 12 viikkoa vapaata ja se täyttyi, Urpilainen toteaa.

Entä lisääkö vuosityöaika työmäärää, ja miten käy palkkauksen?
– Työmäärä ja palkkaus vastaavat toisiaan. Työmäärään nähden sopimus on mielestäni maltillinen. Työn sitovuus saattaa lisääntyä muutaman prosentin, mutta myös palkka kasvaa vastaavasti. Kysymys on siitäkin, paljonko työnantaja teettää työtä opettajalla välillä 1 500–1 700 tuntia. Yksilötason muutoksia voi syntyä, Urpilainen huomauttaa.
Yksityisiin ammatillisiin oppilaitoksiin ei jää pää- ja sivutoimisia tuntiopettajia. Nämä käsitteet ja niihin liittyvät määräykset poistuvat. Jos opettaja työskentelee vähintään 800 tuntia vuodessa tai 20 tuntia viikossa, hän on osa-aikainen opettaja, mutta tehtävä katsotaan päätoimiseksi. Jos työmäärä jää tämän rajan alle, työntekijä on tuntiopettaja.

Pitkät siirtymäajat jättävät sopeutumisaikaa

Yksityiset ammatilliset oppilaitokset ovat hyvin erilaisia sekä kooltaan että toiminnoiltaankin. Näin myös uuteen työaikajärjestelmään siirtymisen kulut vaihtelevat suuresti. Oppilaitoksille onkin jätetty viisi vuotta aikaa muutokseen.

Näin oppilaitoksille jää aikaa varautua lisäkustannuksiin, joita syntyy esimerkiksi sosiaali- ja terveysalan sekä metsäalan opettajien siirtymisestä vuosilomajärjestelmästä vapaajaksojärjestelmään, Urpilainen toteaa.

Neuvottelutulokseen sisältyy myös lukuisia siirtymämääräyksiä. Ne turvaavat muun muassa nykyisille liiketalousalan opettajille korotetut vastuutyöajan vähimmäismäärät. Näin kompensoidaan kaupan alan alempia opetusvelvollisuuksia. Kun oppilaitos siirtyy uuteen työaikajärjestelmään, on uusissa työsuhteissa vastuutyön määrä sama kuin muillakin ammatillisilla opettajilla.

Ammatillista koulutusta koskeva lainsäädäntö ja opetussuunnitelmat muuttavat ammatillisten opettajien työtä luokkaopetuksesta kohti henkilökohtaista ohjausta. Vuosityöaikaan perustuva malli huomioi kaiken työn palkanmaksun piiriin ja siten vastaa nykyistä paremmin opettajan arjen työtä, Urpilainen tähdentää.

OAJ:n hallitus hyväksyi neuvottelutuloksen 20.11. ja Sivistystyönantajat 23.11.

Teksti Heikki Sahlman

Kuva Leena Koskela

Tapahtumat

Yhdistyksemme

SKOn tarkoituksena on valvoa jäsenistön ammatillisia etuja ja tukea jäsenten yleistä hyvinvointia.