Ohita navigaatio

Palkkoihin korotuksia, vuosityöaikaa… Nämä asiat muuttuvat tänä vuonna ammatillisten opettajien sopimuksissa

Sopimusneuvottelujen tulokset näkyvät tilillä tammikuussa, jolloin monessa ammatillisessa oppilaitoksessa siirrytään myös vuosityöaikaan. OAJ:ssä valmistaudutaan jo seuraavaan sopimuskierrokseen.

Ammatillisten ja ammatillisten aikuiskoulutuskeskusten opettajien suurin meneillään oleva sopimusmuutos on tietenkin siirtyminen vuosityöaikaan. Siinä uudistuukin periaatteessa koko työaika- ja palkkausjärjestelmä.

Ammatillisista opettajista suurin osa, noin 11 000 opettajaa, noudattaa kunnallista opetusalan henkilöstön virka- ja työehtosopimusta (OVTES).

OVTES:n piirissä olevien opettajien työnantajista seitsemän koulutuksen järjestäjää siirtyi vuosityöaikaan jo viime elokuussa. Vuodenvaihteessa vuosityöaikaan siirtyy 16 ja ensi elokuussa kahdeksan koulutuksen järjestäjää.

Ensi syksynä ylivoimaisesti suurin osa ammatillisista opettajista on siirtynyt vuosityöaikaan, kun muutos on tehty käytännössä kaikissa suurimmissa oppilaitoksissa.

OVTES: tammikuun palkkaan yhdeksän prosentin kertaerä

OVTES:n piirissä olevat opettajat saavat tammikuun palkkaansa 9,2 prosentin kertaerän. Ehtona erälle on se, että palvelussuhde on ollut voimassa 3.9.–18.11.2018 välisenä aikana, ja että tuolla aikavälillä oli vähintään yksi palkanmaksupäivä. Toisin sanoen esimerkiksi palkattomalla virkavapaalla kyseisen ajanjakson ollut ei kertaerää saa.

Tammikuussa jaetaan myös oppilaitosten paikallinen järjestelyerä. Siinä 0,9 prosenttia koko oppilaitoksen yhteenlasketusta palkkasummasta jaetaan henkilöstön tehtäväkohtaisiin ja henkilökohtaisiin lisiin, paikallisesti neuvotelluin ehdoin.

– Tyypillisesti järjestelyerää suunnataan palkkausjärjestelmän kehittämiseen, palkkausepäkohtien korjaamiseen ja esimerkiksi tuloksellisuutta lisääviin toimintoihin. Tuloksellisuuteen halutaan kannustaa maksamalla enemmän palkkaa vaativammista töistä, kertoo OAJ:n johtava työmarkkina-asiantuntija Markku Perttunen.

Ensi huhtikuun 1. päivä OVTES-sopimuksessa tulee myös 0,99 prosentin yleiskorotus kaikkiin kuukausipalkkoihin. Sopimuskauden ensimmäinen 1,17 prosentin yleiskorotus tuli voimaan viime toukokuussa. Joulukuussa OVTES:n ammatillisten ja ammatillisten aikuiskoulutuskeskusten opettajien tuli myös 0,3 prosentin korotus, jolla kompensoitiin palvelulisien korotuksia OVTES:n muilla sopimusaloilla.

Järjestelyerä ja yleiskorotus myös Avaintan oppilaitoksissa työskenteleville

Avaintan opetusalan työehtosopimuksen (Avainotes) piirissä oleville opettajille maksetaan tammikuussa järjestelyerä samoin periaattein kuin kunnan sopimuksessa.

Vuosityöaikaan siirtyville erän suuruus on 0,4 prosenttia ja muilla yhden prosentin. Tämä johtuu siitä, että vuosityöaikaan siirtyminen on Avaintan oppilaitoksille ”kalliimpaa” kuin kunnissa.

Avaintan sopimuksessa palkkoja korotetaan myös huhtikuussa 1,18 prosenttia.

Sivistan sopimuksen korotukset vappuna

Yksityisen opetusalan Sivistan ammatillisia sekä ammatillisten ja aikuiskoulutuskeskusten opettajien sopimuksessa ratkaisu saatiin viime talvena valtakunnansovittelijan esityksen pohjalta.

Myös Sivistan sopimuksen piirissä olevissa yli 30 oppilaitoksessa siirrytään vuosityöaikaan. Sopimus ei kuitenkaan koske yksityisiä ammatillisia aikuiskoulutuskeskuksia.

Yleiskorotuksia tehdään vappuna: kuluneen vuoden toukokuussa palkkoja korotettiin 1,2 prosenttia. Samalla jaettiin oppilaitosten palkkasummasta 0,3 prosentin suuruinen järjestelyerä.

Ensi toukokuun alussa yleiskorotus on 1,1 prosenttia ja järjestelyerä 0,4 prosenttia.

Uusi kierros edessä pian

Muut ammatillisia sekä ammatillisten aikuiskoulutuskeskusten opettajia koskevat sopimukset ovat voimassa vuoden 2020 maaliskuun loppuun saakka. Sivistan sopimus jatkuu vuoden pidempään, kuitenkin niin, että tämän ylimääräisen vuoden palkankorotuksista sovitaan erikseen.

Joka tapauksessa uudet neuvottelut ovat edessä varsin nopeasti.

– Sehän tarkoittaa, että jo keväällä alamme valmistautua seuraavaan sopimuskierrokseen. Varsinaiset neuvottelut alkavat syksyllä 2019. Seuraamme tilannetta ja keräämme tietoa sopimuksista jatkuvasti, jotta OAJ:n hallitus voi aikanaan linjata seuraavat sopimustavoitteensa, sanoo Perttunen.

Mikä vuosityöaika?

  • Ammatillisen koulutuksen vuosityöajasta löydät lisätietoa OAJ:n verkkosivujen Työelämäoppaasta. Mikäli sieltä ei löydy vastausta omaan palvelussuhteen ehtoja koskevaan kysymykseen, kannattaa olla yhteydessä omaan luottamusmieheen.
  • Kunnallisten ammatillisten oppilaitosten työajasta löydät tietoa täältä.
  • Avaintan opetusalan työehtosopimuksen (Avainotes) oppilaitoksista ensimmäinen siirtyi vuosityöaikaan elokuussa, toinen vuodenvaihteessa ja viimeiset kaksi ensi syksynä.
  • Lue uutinen marraskuussa 2018 tehdystä sopimuksesta, jonka myötä yksityisissä ammatillisissa oppilaitoksissa siirrytään vuosityöaikaan.

Teksti: Matias Manner

Kuva: Leena Koskela

Yhdistyksemme

SKOn tarkoituksena on valvoa jäsenistön ammatillisia etuja ja tukea jäsenten yleistä hyvinvointia.