Kohti maksutonta opiskelua toisella asteella

Parhaillaan käsittelyssä on hallituksen esitys oppimateriaalilisästä opintotukeen, jolla kompensoitaisiin opiskelun aiheuttamia kustannuksia 46,8 eurolla kuukaudessa vähävaraisille opiskelijoille. Tämä on hyvä alku, mutta parempi olisi, jos maksuttomuutta edistettäisiin käsikädessä oppivelvollisuuden pidentämisen kanssa.

Opintojen suorittaminen ei saisi vaarantua oppimateriaalien kustannusten tai toimeentulon ongelmien takia. Suurimmalle osalle opiskelijoista tämä ei ole ongelma, mutta osalla oppimateriaalit lohkaisevat aivan liian ison osan kuukausittaisesta budjetista. Tämä voi vaarantaa muun muassa toisen asteen opiskelijan opinpolun jatkuvuuden. Paradoksaalisesti juuri toisen asteen koulutus on paras keino edistää nuorten taloudellista asemaa pitkäjänteisellä ja kestävällä tavalla.

Kysymys maksuista on pohjimmiltaan silti ideologinen: jos todella haluamme, että jokainen nuori suorittaa toisen asteen tutkinnon ja katsomme, että koulutuksen pitäisi olla jokaisen perustavanlaatuinen oikeus, ei nuorta tai hänen perhettään tulisi tästä silloin veloittaa. Tämä tarkoittaa samalla myös oppivelvollisuuden laajentamista.

Oppivelvollisuutta ei voi pidentää ilman, että ratkaistaan opiskelun maksuttomuus. Maksuttomuus on toteutettava siten, että materiaalien kustannukset pysyvät kohtuullisina ja materiaalit laadukkaina. Rahoja oppimateriaaleihin ei saa ottaa opetuksesta. Lähiopetusta on vähennetty jo liikaa.

Yksi keino toteuttaa maksuttomat materiaalit olisi niin sanottu kirjastomalli. Oppimateriaalien hankinta, huolto ja lainaaminen voitaisiin tuoda kirjastojen tehtäväksi samaan tapaan kuin korkea-asteella on jo nyt. Tämä lisäisi materiaalien yhteiskäyttöä ja alentaisi kustannuksia. Koulutuksen järjestäjille tulisi säätää velvoite hankkia paperisia ja sähköisiä kirjoja joko omiin oppilaitoskirjastoihin tai kaupungin kirjastoihin lainattavaksi opintojakson pituisiksi laina-ajoiksi ja sellainen määrä, että opiskelun maksuttomuus voidaan turvata.

Kirjojen lisäksi opiskelu toisella asteella edellyttää myös muun välineistön hankkimista. On kokkiveitsiä, parturisaksia ja turvasaappaita. Ilman läppäriä ei lukiossa pärjää. Näihin voisi toimia hyvin jonkinlainen leasing-malli. Koulutuksen järjestäjät hankkisivat opiskeluvälineitä ja -laitteita lainattavaksi esimerkiksi kirjastoihin opintojen ajan kestävällä leasing-sopimuksella. Opiskelijalla tulisi olla mahdollisuus lunastaa materiaalit opintojen päätyttyä.

OAJ on lisäksi ehdottanut, että OPH koordinoisi tai tukisi sellaisen yhteisen oppimateriaalialustan perustamista, mihin yksittäiset opettajat, koulutuksen järjestäjät tai kustantajat voisivat jakaa tekemiään opetusmateriaaleja ja kurssisuunnitelmia.

Lähtökohtana pitäisi olla, että oppimateriaalien valmistamisesta tehdään aina sopimus ja siitä maksetaan korvaus. Käyttölisenssit pitäisi myydä suoraan oppilaitoksille tai koulutuksen järjestäjille, ei yksittäisille opiskelijoille tai opettajille. Alustalla olisi tarjolla opettajille valmista oppimateriaalia ja kurssisuunnitelmia. Jos alusta edellyttää työlästä materiaalin etsimistä, valitsemista ja editoimista, sen käyttö voi jäädä helposti vähäiseksi. Opettajan pedagoginen vapaus oppimateriaalin valinnassa ja opetusmenetelmissä pitää turvata, mutta oppimateriaalialusta voi tarjota tähän yhden toimivan kanavan.

Hyviä ja nykykustannuksiin verrattuna edullisia keinoja edetä kohti maksuttomuutta on löydettävissä. Myös Opetushallitus rahoittaa ensi vuonna pilotteja, joilla haetaan keinoja alentaa opiskelijalle koituvia kustannuksia. Toivottavasti saamme tästä vielä uusia ideoita toimiviksi malleiksi!

Suvi Pulkkinen
koulutuspoliittinen asiantuntija, OAJ