Ohita navigaatio

Ammattikorkeakoulujen opettajilta puuttuu aikaa osaamisen kehittämiseen

Vaikka ammattikorkeakoulutyön vaatimukset ovat kasvaneet, työnantaja tukee henkilöstön osaamisen kehittämistä heikommin kuin aikaisemmin.

Näin kertoo OAJ:n ja Haaga-Helian tekemä Kiviä ja keitaita 2 -kyselytutkimus. Siihen vastasi lähes 1000 ammattikorkeakoulun työntekijää, joista suurin osa on opettajia.

Kysely toteutettiin ensimmäisen kerran vuonna 2009. Silloin yli puolet vastaajista oli sitä mieltä, että työnantaja tukee osaamisen kehittämistä. Nyt näin sanoo enää 43 prosenttia.

Kymmenessä vuodessa opettajien halu toimia työelämässä on kasvanut, ja intoa kehittää omaa osaamista riittää. Opettajat kaipaavat päivitystä oman substanssialan lisäksi esimerkiksi digiopetuksessa ja liiketoimintaosaamisessa.

Kiire tuo kuormitusta

Suomen 23 ammattikorkeakoulussa tekee opetustyötä yli 5 000 henkilöä.

Useimpien vastanneiden mielestä amk-opettajan työ on yhtä aikaa mielekästä, innostavaa ja kuormittavaa. Kuormitusta tuo erityisesti kiire.

– Yksi tutkimuksen kipeimmistä havainnoista on, että sekä yhdeksän vuotta sitten että nyt 60 prosenttia vastaajista oli sitä mieltä, että työtehtäviin ei ole annettu riittävästi aikaa. Tämä tarkoittaa, että opettajat tekevät työnsä jatkuvan kiireen tunteen vallassa, ja että aikaisemmista kokemuksista ei ole otettu opiksi, ihmettelee OAJ:n korkeakouluasiamies Pasi Repo.

Vastaajien mielestä on ongelma, että amk-opettajien 1 624 tunnin vuotuinen työaika varataan heti työvuoden alussa täyteen tehtäviä.

– Suosittelemme, että jokaisella amk-opettajalla olisi vähintään 100 tuntia vuodessa kohdentamatonta työaikaa. Näin voidaan reagoida ketterästi muuttuviin tilanteisiin, sanoo OAJ:n erityisasiantuntija Hannele Louhelainen.

Uralla eteneminen heikkoa

Kyselyyn vastanneet opettajat ovat melko tyytyväisiä itse työhön, mutta eivät siihen, miten esimiehet suunnittelevat ja johtavat työtä. Esimiehet eivät esimerkiksi käy riittävästi keskustelua työaikasuunnitelman muutoksista opettajan kanssa.

Noin 70 % vastaajista kokee, ettei amk-uralla ole etenemismahdollisuuksia, vaikka ammattikorkeakoulujen tehtäväkirjo on todella moniulotteinen. Monet toivovatkin entistä enemmän mahdollisuuksia liikkua tehtävästä toiseen.

Yksilöllinen opetus ei onnistu

Ammattikorkeakoulujen rahoitus on laskenut jo kahdeksan vuoden ajan, eikä ensi vuodenkaan budjettiesitys vastaa kulujen nousua. Lisääntynyt tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminta on lisännyt työmäärää, mutta opettajia on entistä vähemmän.

Kuuden viime vuoden aikana ammattikorkeakoulujen opetushenkilöstöstä on joutunut lähtemään joka viides. Opettajan antaman opetuksen määrä on tipahtanut kymmenessä vuodessa 20 prosenttia.

– Opiskelijoille vaaditaan yhä yksilöllisempää ja joustavampaa opetusta, mutta tällä yhtälöllä se ei kyllä onnistu, Louhelainen toteaa.

Myös opettajien välinen epätasa-arvo vaivaa alaa. Yhdessä amkissa rahaa osaamisen kehittämiseen ei ole, toisessa koulutuksiin vielä pääsee.

Kiviä ja keitaita 2 – ammatti-korkeakoulutyö muutoksessa -kyselytutkimuksen tekivät OAJ ja Haaga-Helia-ammattikorkeakoulun ammatillinen opettajakorkeakoulu kevättalvella 2018. Kyselyn lopulliset tulokset julkaistaan ensi keväänä.

Tutustu kyselyn tuloksiin (power point)

Lisätiedot:

Hannele Louhelainen, erityisasiantuntija puh. 040 527 9907
Pasi Repo, korkeakouluasiamies puh. 050 404 3492

Tapahtumat

Yhdistyksemme

SKOn tarkoituksena on valvoa jäsenistön ammatillisia etuja ja tukea jäsenten yleistä hyvinvointia.