Ohita navigaatio

Miksi minun ääneni ei ole koskaan turha

Taasko pian on jotkin vaalit, vaikka juuri edellisistä päästiin? Äänestämme jatkuvasti kunnallis-, alue-, eduskunta- ja presidentinvaaleissa. Väliin mahtuvat eurovaalit, kirkollisvaalit, monien osuuskuntien ja taloyhtiöiden vaalit tai ainakin urheiluseurojen ja vanhempainyhdistysten johtokuntien vaaleja. Lapsetkaan eivät äänestämiseltä säästy: ensimmäisestä luokasta lähtien pitää äänestää luokan edustajaa oppilaskunnan hallitukseen ja nuorisovaltuustoon, kun tarhaikäisenä jo on äänestetty söpöintä pehmolelua, herkullisinta piparkakkutaloa ja kivointa joululaulua.

Vain 8,4 % maailman väestöstä asuu täysin demokraattisissa maissa (The Economist, Democracy index 2020). Demokratian keskeisiin tunnusmerkkeihin kuuluvat vapaat vaalit yhteisistä asioista päätettäessä. Siksi äänioikeuden käyttämistä on harjoiteltava jo pienestä pitäen.

Keväällä 2022 käydään muun muassa OAJ:n valtuustovaalit. Meille opettajille ne ovat yksi tärkeimmistä vaaleista. 150-jäseninen valtuusto antaa aidosti raamit ammattijärjestömme päätöksentekoon, jota hallitus ja järjestön työntekijät noudattavat. OAJ:n järjestäytymisaste on perinteisesti ollut erittäin suuri, jopa yli 90 %. Lisäksi OAJ on Suomen ainoa ammattijärjestö, joka neuvottelee opettajien palvelussuhteen ehdoista, siitä meille tärkeimmästä. Vaikka äänestysprosentti viime vaaleissa oli korkeampi kuin ammattijärjestöissä keskimäärin, olisi mahtavaa saada nähdä yli puolen jäsenistöstä äänestävän. Siihen ei aivan mahdoton matka ole!

OAJ:n valtuuston kokoonpano noudattaa sen eri jäsenryhmien kokoa. OAJ:n ammatillisia opettajia, meitä OAO:laisia, valitaan seuraavaksi nelivuotiskaudeksi 28 päätöksenteon ytimeen pitämään ammatillisen opetuksen näkökulmaa esillä. OAO on yksi koko maan laajuinen vaalipiiri, jossa kaikki ammatilliset opettajat voivat äänestää ketä tahansa sen 59 ehdokkaasta. SKOlaisia näistä ehdokkaista on 12, jotka ovat kaikki valmiita antamaan täyden panoksensa Suomen korkeakoulujen ja ammatinopettajien hyväksi.

Ketä heistä sitten äänestää? Voiko yksittäinen valtuutettu tai edes valtuustoryhmä ajaa juuri minulle tärkeitä asioita? Eikö kaikki päätökset kuitenkin perustu kompromisseihin ja enemmistön tahtoon? Kyllä! Asia on juuri näin. Oma edustajasi pitää jatkuvasti esillä sinulle tärkeitä asioita ja kompromisseissa on aina se toinenkin osapuoli mukana. Vaikka suuri laiva kääntyy hitaasti, se kuitenkin liikkuu. Se on juuri se osa demokratiaa, jossa sinunkin äänesi on merkityksellinen.

Konsta Ojanen

SKOn hallituksen jäsen, valtuustovaaliehdokas

> Tutustu SKOn ehdokkaisiin

Tapahtumat

Yhdistyksemme

SKOn tarkoituksena on valvoa jäsenistön ammatillisia etuja ja tukea jäsenten yleistä hyvinvointia.