Kadonnutta motivaatiota etsimässä

Olen opettanut matematiikkaa amiksessa jo yli 20 vuotta. Oma motivaatio opettamiseen on säilynyt, mutta opiskelijoiden motivaatio matikan opiskeluun on enemmän tai vähemmän hukassa. Kun merkonomiopiskelija ihmettelee, mihin hän muka tarvitsee matematiikkaa, niin jokin on mielestäni pielessä.

Motivaatio saattaisi löytyä merkityksen kautta. Siksi usein keskustelemme opintojen alussa mm. prosenttilaskennan, suuruusluokkien ja tuloksen oikeellisuuden arvioinnin sekä loogisen ajattelun tärkeydestä työ- ja arkielämässä. Ei vaikutusta. Nykyään kun ei kuulemma tarvitse enää ajatella itse, koska on tekoäly. Vaikka se tekee virheitä, niin se on kuitenkin useammin oikeassa (ja huomattavasti nopeampi) kuin opiskelija itse, joten turha edes yrittää. Yhden tuollaisen keskustelun päätteeksi todistin voittavani tekoälyn (tai paremminkin sitä käyttävät opiskelijat) myös nopeudessa, kun pelkästään oikeellisuudessa pärjääminen ei kerran riitä. Voittoni kuulemma johtui vaan siitä, että osaan matematiikkaa. Aivan niin.

Yhä useammin pohdiskelen, mitä tapahtuu peruskoulun aikana. Alaluokilla matematiikka on monien lempiaine (tai ainakin vielä joitakin vuosia sitten oli), mutta viimeistään yläkoulussa se alkaa vähitellen muuttua ikävimmäksi aineeksi. Tänä syksynä yksi amisopiskelija on kertonut matikan olleen hänen lempiaineensa peruskoulussa. Yksi. Tosin en ole vuosiin kuullut yhdenkään myöntävän tuota. Ja tavallaan tuo tieto helpottaa työpainetta. Kun 99 % opiskelijoista ei tykkää aiheesta, jota opetan, niin omilla oppitunneilla on melko vaikea enää huonommaksi tilannetta saada.

Apua motivaatio-ongelmien selättämiseen olen tänä syksynä etsinyt mm. Laura Tuohilammen kirjasta Herätä matikkanälkä! Laura kirjoittaa seuraavasti: ”Jopa erittäin hyvin suoriutuvat oppilaat kokevat usein matematiikan epämiellyttäväksi. Parhaillakin osaajilla voi olla heikko itseluottamus, ja useimpia oppilaita ajaa pääasiassa ulkoinen motivaatio matematiikan opiskelussa.” Allekirjoitan tuon. Olisin kuitenkin tyytyväinen, jos edes sitä ulkoista motivaatiota löytyisi. Etenkin kun Aino Saarinen SKO-toimijapäivillä kertoi, että monissa tutkimuksissa ulkoinen motivaatio on ollut sisäistä vahvemmin yhteydessä oppimistuloksiin.

Toinen tutkimustieto, jonka Tuohilammen kirjasta opin, on, että ”oppilaat eivät sinänsä halua olla käyttämättä matematiikkaa – he vain haluavat tehdä jotain muuta.” Aivan täsmälleen en kyllä tuota ymmärrä. Onko se siis sama kuin, että itse en sinänsä halua olla siivoamatta – haluan vain tehdä jotain muuta. Ei se tarkemmin ajatellen taida olla aivan sama, sillä mä kyllä haluan olla ainakin pesemättä ikkunoita. Pari viikkoa sitten aloitin uuden ryhmän kanssa ja ensimmäisellä tunnilla lähes kaikki ilmoittivat, etteivät pidä matikasta. Kysyin, miksi matikan opiskelu koetaan niin epämukavaksi. Yksi opiskelija tiivisti sen näin: ”koska siinä joutuu käyttämään aivoja”. Yhteenvetona tästä kaikesta voisin todeta, että opiskelijat haluavat siis matikan opiskelun sijaan tehdä jotain muuta – jotakin sellaista, jossa ei tarvitse käyttää aivoja. Onneksi nykyään kaikilla on älypuhelin, niin tuo on helppoa missä ja milloin tahansa.

Koska blogin kirjoittaminen mulle on vähän sama kuin matikan opiskelu suurimmalle osalle nuorista, pyysin luonnollisesti apua tekoälyltä. Sainkin ChatGPT:ltä aiheen tähän kirjoitelmaan, ja vaikka itse teksti oli kirjoitettu ”käytännönläheisesti ja lämpimän henkilökohtaisella sävyllä”, en pystynyt sitä millään tavalla hyödyntämään. Otetaanpa ehdotuksesta kuitenkin tälle tarinalle onnellinen loppu.

Ammatillinen opetus on parhaimmillaan yhteisen oivaltamisen polku. Jokainen opiskelija tuo mukanaan oman tarinansa ja vahvuutensa – ja meidän tehtävämme on auttaa heitä löytämään, miten matematiikka sopii siihen tarinaan mukaan. Motivaatio ei siis ole vain opiskelijan ominaisuus, vaan yhteinen tila, jota rakennetaan joka tunnilla. Ja kun opiskelija oivaltaa jotain, se sytyttää myös opettajassa kipinän: tätä varten minä teen tätä työtä.

Tiina Kopra